top of page
v4 Taustakuviot - Aurora Sainio.png

Bio

Aurora Sainio on haaveillut kirjailijan urasta jo yli 25 vuoden ajan, toteuttaen vihdoin unelmansa astuessaan esikoiskirjailijan saappaisiin.

Valmistuttuaan Helsingin Uuden Yhteiskoulun kirjallisuuslinjalta ylioppilaaksi 2005, vei tie aluksi työskentelemään yrittäjänä japanilaisen kulttuurin parissa, josta matka jatkui japanologian opintoihin Vaasaan. 2021 Dalarnan Yliopistosta japanologian kandidaatiksi valmistumisen jälkeen meni vielä muutama vuosi, ennen kuin uskallus toteuttaa koko elämän aikainen unelma esikoiskirjan kirjoittamisesta toteutui. Tässä välissä Sainio kuitenkin loi edelleen uraa japanilaisen kulttuurin tiimoilla.

Inspiraationsa kirjoittamiseen Sainio ammentaa sekä Japanin kulttuurista, että omasta suomalaisesta identiteetistään. Intohimo Japaniin syttyi jo yli 25 vuotta sitten, erityiskiinnostuksen muodostuessa yhteiskunnallisiin aiheisiin. Tämä näkyi myös Sainion kandidaatin tutkielmassa, mikä keskittyi isyysloman anomisen ja käyttämisen epäkohtiin Japanissa, sekä japanilaisen valtamedian uutisointiin isyyslomakiusaamisesta (patahara – paternal harrassment) ja sen psykologisista vaikutuksista.

Tästä prosessista muotoutui idea dekkarisarjaan, jossa käsitellään synkkiäkin aiheita niin suomalaisen, kuin japanilaisen kulttuurin näkökulmasta. Tämän kautta Sainio haluaa tuoda esiin jokapäiväisen ihmismielen haurauden, sekä rikkoa tabuja mielenterveyden järkkymisen esiintuomisesta yhteiskunnan odotusten paineiden alla.

Esikoiskirjan työstäminen on tehty kirjailijan rakkaassa kotikaupungissa Oulussa, kuin sydämessä erityistä paikkaa pitävässä Tokiossa. Dekkarisarjaa kuljetetaan siis kirjaimellisesti kahden maan välillä.

Kirjailija Aurora Sainio

Aurora Sainio, Bachelor of Japanology, takes readers on a desolate journey into darkest human desires in her debut novel "Do not forgive my trespasses," finding surprising similarities between Finnish and Japanese mythology and mentality.

The first part of the 'Hymn of Perdition' crime series was born of the debut author's passion for rediscovering her artistic self and dealing with her own demons and fears. All of this echoes on the pages, where it weaves into a story of battered and broken people wading on through the darkness ahead.

Kirjailijakuva - Aurora Sainio.png

Aurora Sainio

Kirjailija ja japanologi

Seuraa minua

  • Instagram
  • Facebook

© 2024 Aurora Sainio
Kaikki oikeudet pidetään.
Virransyötön ja suojauksen tarjoaa Wix

bottom of page